Kuntouttavaa päivätoimintaa Villa Verannassa

09.05.19

Villa Verannan päiväkeskus tarjoaa kuntouttavaa päivätoimintaa senioreille ja muistisairaille. Muistisairaiden kuntouttava toiminta perustuu yksilölliseen asiakkaiden kohtaamiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen, viriketoimintaan, kulttuurin ja liikunnan harrastamiseen, puutarhanhoitoon ja kiireettömään ateriointiin. Päivä koostuu aktiivisista, sosiaalisista ja ohjatuista toimintatuokioista. Muille ryhmille räätälöidään kuntouttavaa toimintaa tarpeen mukaisesti.

Lauluveikot esiintymässä Viitakodilla

Päivätoiminnassa muistisairas saa purettua energiaansa positiivisella ja hyödyllisellä tavalla, joten hän voi käyttäytyä rauhallisemmin kotona ja joissakin tapauksissa nukkuukin paremmin. Tämä puolestaan helpottaa omaishoitajan elämää. Päiväkeskuksessa jokaista kannustetaan ja tuetaan  käyttämään omia jäljellä olevia taitoja ja voimavaroja päivän toiminnoissa. Pienet onnistumiset arkisiltakin tuntuvissa askareissa tuovat hyvää mieltä ja merkityksellisyyden kokemusta.

Pääsiäiskoristeita askartelemassa
Värittäminen on aikuisille suorastaan meditointia
Tietovisat ovat toivottuja ohjelmanumeroita
Kerman vaahdottamisessa pitää olla tarkkana
Itse leivottu pulla on ihan parasta
Ystävänpäiväkranssit lähes valmiina
Liimaaminen on keskittymistä vaativaa puuhaa

Sosiaalinen vuorovaikutus on tärkeää myös muistisairaille henkilöille. Se vähentää yksinäisyyden ja turvattomuuden kokemusta ja tekee hyvää aivoterveydelle. Sosiaalinen kanssakäyminen edistää muistisairaan osallisuuden tunnetta ja ehkäisee syrjäytymistä. Muistisairaan viettäessä päivää Villa Verannassa omaishoitaja voi levätä, käydä asioilla tai tyydyttää omia sosiaalisia tarpeitaan.

Vappujuhlissa ystävien kesken

Porukalla voi keksiä hauskoja pelejä

Villa Verannan päiväkeskuksessa pyritään tukemaan muistisairaiden ja seniorien kotona asumista pitämällä toimintakykyä yllä. Jokapäiväinen 45 minuutin tuolijumppa kuuluu ohjelmaan. Samoin laulutuokio ja lehdenluku ovat päivittäistä ”rutiinia”. Muu viriketoiminta vaihtelee päivittäin asiakkaitten mukaan. Kevään ja kesän aikana nautitaan Viitakodin pihan ja puutarhan kukkaloistosta.

Jokainen jumppaa toimintakykynsä mukaan

Kevätaurinko lämmittää ihanasti

Aurinko tuo hymyn kasvoille

Kylväminen sujuu vanhasta muistista

Joskus voi antautua hemmoteltavaksi

Lue myös nämä:

Viitakodin joulua

Viitakodin joulua

Viitakodissa tapahtuu Viitakodissa tapahtuu kaikenlaista ennen joulua ja joulun aikaan. Kuusi on käyty hakemassa...

lue lisää
error: Sisältö on suojattu