Maukasta ”mummolaruokaa” Viitakodissa

Herkku on valmista Iltapäivällä kurvasi pakettiauto Viitakodin pihalle ja sieltä ilmestyi kolmikko Pasi, Lasse ja Oskari. Pian heillä oli valkoiset keittiömestarin tamineet yllä ja keittiöstä alkoi kuulua kilinä ja kalina. Herkulliset tuoksut levisivät käytävälle...

Lähihoitaja Krista on nyt Viitakodin oma virikeohjaaja

Krista keskellä, maski kasvoilla. Viitakodin asukkaat saivat oman virikeohjaajan, kun Krista aloitti tehtävässä syyskuussa. Virikeohjaaja Jarmo siirtyi Viitahelmen asukkaiden iloksi. Krista on iloinen hän täyttää asukkaiden toiveita ja tuo heidän arkipäivään väriä....

Syötiin yhdessä silliä ja perunaa

Jo monen vuoden perinteeksi muodostunut ”syödään yhdessä ”pidettiin uusien perunoiden ja sillin merkeissä. Perunat oli istutettu kasvatuslaatikoihin jo toukokuussa. Satoa saatiin, joskin niukemmin kuin edellisenä vuonna. Kauniissa aurinkoisessa säässä perunat saatiin...

Viitahelmen ”kultakurkut” vieraisilla Viitakodissa

Viitahelmessä asuvat Sirkka, Hilkka, Eila ja Lilja lähtivät heti viikon alkajaisiksi laulu reissulle Viitakotiin. Harjun Laulu ry:n Laulusta Voimaa 2 vihkonen laulettiin kannesta kanteen. Ensimmäisenä oli kaunis kansanlaulu ”Kotimaani ompi Suomi”. Seuraavaksi kajahti...

Terapiakoira Dinon tyttö Vilma jatkaa isänsä jälkiä

Vilma on 7 viikkoa ja on palveluvastaava Riikka Lötjösen mukana töissä. Ohjelmaan kuuluu asukkaiden sylissä ja vieressä nukkumista, haistelua, Riikka ”äidin” etsiskelyä ja kaikenlaista ihmettelyä. Vilma saa kaikki hyvälle tuulelle ja iloisiksi. Liljan...
error: Sisältö on suojattu