Ystävänpäivänä Viitakodissa ystävät olivat yhdessä

14.02.22

Ystävän päivä alkoi iloisesti

Ystävänpäivän aamu alkoi iloisesti, kun Siskot ja Simot olivat leiponeet Viitakodin asukkaille ihania kakkuja ja kaurakeksejä. Siskot ja Simot on luovan välittämisen yhteisö, joka järjestää pop up -tapahtumia ikäihmisten iloksi ja tarjoaa kevyitä vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia kaikille kiinnostuneille.

Kolme palvelutaloa Jyväskylästä mukana

Palvelutaloista ovat Jyväskylässä leivoksia vastaanottamassa Viitakodin lisäksi Tauluhovi sekä Akseli ja Elina. Ystävänpäivänä maistellaan eri puolilla kaupunkia mm. tiikerikakkua, mutakakkua, hedelmäkakkua ja kaurakeksejä. Vapaaehtoisia eli leipureita on mukana viitisentoista.

Kakkuja Helsingistä Posiolle asti

Yhdistys on perustettu 2013 eli ensi vuonna tulee täyteen 10 vuotta. Jyväskylässä Siskot ja Simot on toiminut reilun vuoden, mutta joulukorttitempaus on pidetty jo vuodesta 2018 alkaen. Ystävänpäivän leivontakeikka järjestetään tänä vuonna 14 paikkakunnalla ja se yltää aina Helsingistä Jyväskylän kautta Posiolle.

Lue myös nämä:

error: Sisältö on suojattu