Viitakodin pihamaalle on kasvanut erinomainen kurkkusato

02.08.19

Tämän kesän hitti Viitakodissa on MUMMON kurkut eli hölskytyskurkut. Ensin kerättiin kurkut pihamaalta. Seuraavaksi ne pestiin, kuorittiin ja leikattiin ohuiksi viipaleiksi. Viipaleet laitettiin syvälle lautaselle, sekaan ripoteltiin, suolaa, sokeria ja muutama teelusikallinen etikkaa. Tilliäkään ei unohdettu. Sekaan voi laittaa myös sitruunaa, pippuria ja erilaisia yrttimausteita. Muutaman tunnin kuluttua kurkut syötiin. Sitä odotellessa tehtiin kurkkunaamiot, jotka virkistävät sekä mieltä että kehoa.

Kurkut ovat kasvaneet pulleiksi kasvulaatikossa
Kurkut pestiin ja poistettiin pienet piikit
Kuorinta alkoi. Vähän pitää katsoa kaverilta mallia.
Netistä tulostettiin ohjeet ja niitä luettiin tarkoin.
Viipalointi on tarkkaa puuhaa.
Hölskytys on tärkeä vaihe.
Valmista odotellessa voi rentoutua kurkkunaamiossa.
Sitten herkutellaan kurkkuvoileivillä.
Herratkin pääsivät nauttimaan rouvien työn tuloksista.

”Hölskytyskurkut valmistuvat kun säilöt purkkiin tavallista tai avomaankurkkua. Nämä mummon kurkut maistuvat salaattien kanssa ja grilliruoan lisäkkeenä.”

LÄHDE

https://yhteishyva.fi/reseptit/holskytyskurkut/recipe-5092?gclid=Cj0KCQjwvo_qBRDQARIsAE-bsH8yuUr2DATTtkL4O-0dYte_H9NGiH4jHOG_66BzQloYe7nndAodU7UaArkoEALw_wcB

”Kurkku kirkastaa ja kosteuttaa

Kurkku (cucumis sativus) sisältää vitamiineja, sokereita sekä kivennäis- ja hivenaineita, etenkin kaliumia. Se kosteuttaa, virkistää ja kirkastaa ihoa, mutta sillä sanotaan olevan myös ihoa rauhoittava ja jopa vaalentava ominaisuus.

Tee-se-itse: Klassinen kurkkunaamio: Tee kurkusta juustohöylällä tai kuorimaveitsellä siivuja. Levitä siivut puhdistetulle iholle silmänseutua unohtamatta. Pötköttele vartti. Viipaleiden alta paljastuu virkistynyt, kuulakas iho.”

https://www.terve.fi/artikkelit/syotavan-hyvaa-hipialle

Lue myös nämä:

Omaisten illat

Omaisten illat

Oltiin yhdessä Omaisten iltaa vietettiin sekä tehostetun palveluasumisen Viitakodin että Viitahelmen kotipalvelun...

lue lisää
Viitakodin pihapuuhia

Viitakodin pihapuuhia

Viihdy Viitakodin pihamaalla Tervetuloa viettämään kesää Viitakodin pihamaalle. Alla on kuvia paikoista, jossa voit...

lue lisää
error: Sisältö on suojattu