Seniori- ja palvelutalo Viitakodissa paljastettiin akvaario

16.05.19

Tiistaina 14.5. klo 13.00 oli suuri joukko Viitakodin asukkaita kerääntynyt Viitatuvan aulaan. Ilmassa oli jännitystä ja villejä arvailuja yllätyspaljastuksen aiheesta. Ensin kuulimme fanfaarina Suomen Puolustusvoimien iltasoiton trumpetilla esitettynä https://www.youtube.com/playlist?list=PLzWgT2Seh500SM-qD5G2O-RnQ9jYT_j-C

Tämän jälkeen seurasi paljastus: akvaario! Akvaario on ollut pitkään hieman pimennossa ja sen olivat vallanneet monnit.  Niitä myytiin netissä ja yksi eläinkauppa otti niitä isomman määrän. Tästä alkoi kunnostus, josta vastasi keittiössä keittäjänä työskentelevä Essi. Hän puhdisti akvaarion, vaihtoi hiekan, akvaarion taustan, kasveja ja tekniikkaa. Viimeksi ostettiin uusia kaloja. Akvaariolle nostettiin yhdessä maljat! Nyt akvaario ilahduttaa kaikkia Viitakodissa asuvia, siellä vierailevia ja henkilökuntaa. Joka päivä on syytä laskea onko uusia kaloja ilmestynyt. Vanhan monnin oleskelupaikka on myös syytä selvittää päivittäin.

Asukkaiden kommentteja. ”Kyllä ne on ihania. Kovin vikkelästi ne liikkuvat. Olen katsellut niitä jo monta kertaa.”

Malja uudistetulle Viitakodin akvaariolle
Viitakodin akvaario on Viitatuvan aulassa
Siinäpä kivannäköinen pulleavatsainen kalaherra
Olisitko minun kaveri?
Hups! Mitäs nyt tapahtuu…
Vanha Monni etsii suojaisat paikat ja antaa nuorempien kisailla
Parvikalat viihtyvät yhdessä
Eeva ihastui kaloihin ja katseli niitä herkeämättä

Lue myös nämä:

Omaisten illat

Omaisten illat

Oltiin yhdessä Omaisten iltaa vietettiin sekä tehostetun palveluasumisen Viitakodin että Viitahelmen kotipalvelun...

lue lisää
Viitakodin pihapuuhia

Viitakodin pihapuuhia

Viihdy Viitakodin pihamaalla Tervetuloa viettämään kesää Viitakodin pihamaalle. Alla on kuvia paikoista, jossa voit...

lue lisää
error: Sisältö on suojattu