Sadun päivää seniori- ja palvelutalo Viitakodissa

18.10.19

Jo torstaina Viitakodin asukkaat kertoivat, että minulla on nimipäivät perjantaina. Sain onnittelujakin jo ennakkoon. Keittiön väen kanssa sovittiin, että talo tarjoaa Sadun päivän kunniaksi kaikille asukkaille ja henkilökunnalle munkkikahvit. Keittiössä harjoittelujaksolla oleva Elias teki taikinan lepäämään torstaina.

Elias ja ammattilaisen otteet
Siinä ne ovat; Viitakodin ihanat munkit

Töihin tullessa perjantaiaamuna oli keittiössä jo tohina käynnissä ja munkkien ihana tuoksu levisi ympäri taloa.  Ihan pakko oli maistaa pari lämmintä munkkia ihan vain kokeeksi.

Viitahelmen rouvia munkin syönnissä. Sain lahjaksi mehiläisenvahakynttilän

Iltapäivällä oli asukkaiden ja henkilökunnan vuoro. Munkit maistuivat ja suut olivat hymyssä ja sokerissa. Viitakodin Hilkka Lyhty kertoi syöneensä viisi munkkia! Lisää piti hakea keittiöstä, jotta myös henkilökunta sai omansa.

Koskaan en ole saanut niin paljon onnitteluja kuin tänään ”munkkien voimalla”. Sain kuulla myös onnittelulauluja kuntouttavan päivätoiminnan asiakkailta Villa Verannassa, Viitahelmen naiskuoron duolta ja yksin laulun Maunolta, joka kajahti komeasti.

Kannattaa juhlia nimipäiviä!

Juhlija Satu on Viikodin johtaja

Lue myös nämä:

Omaisten illat

Omaisten illat

Oltiin yhdessä Omaisten iltaa vietettiin sekä tehostetun palveluasumisen Viitakodin että Viitahelmen kotipalvelun...

lue lisää
Viitakodin pihapuuhia

Viitakodin pihapuuhia

Viihdy Viitakodin pihamaalla Tervetuloa viettämään kesää Viitakodin pihamaalle. Alla on kuvia paikoista, jossa voit...

lue lisää
error: Sisältö on suojattu