Oravasaaren Virtapiiri vieraili seniori- ja palvelutalo Viitakodissa

23.10.18

Oravasaaren Virtapiirin vierailu Viitakodissa

Oravasaaren Virtapiiri on perustettu noin 15 vuotta sitten. Kokoontumisia on kerran viikossa ja aina torstaisin klo 14.00. Viime viikon torstaina Virtapiiri saapui Jyväskylään Viitaniemen Viitakotiin. Iloinen joukko Oravasaarelaisia saapui soittimien kanssa. Mukana oli haitari ja sähkökitara. Vierailu alkoi yhteisellä lounaalla. Viitahelmen asukas Hilkka Laurikainen on kuulunut Virtapiiriin 15 vuotta. Jälleen näkeminen sujui iloisissa merkeissä. Jäseniä Virtapiirissä on noin 20 ja lähes kaikki olivat saapuneet tapaamaan Hilkkaa ja esiintymään Viitakodin asukkaille. Ohjelmassa oli runonlausuntaa, musiikkiesityksiä, yhteislaulua ja lopuksi rohkeimmat uskaltautuivat tanssimaan valssin tahtiin.

Virtapiirin ohjelmaa

Virtapiirin kokoontumiset aloitetaan yleensä yhteisellä kahvihetkellä. Alkuvaiheessa kahvileipää tuli tapaamisiin niin paljon, että piti tehdä rajoituksia. Kahvileipää saa tuoda vain yksi kerrallaan. Naiset hoitavat tarjoilun ja keittävä kahvit.

Jokaisella kerralla on jokin keskustelun aihe. Yhdessä on sovittu, että politiikasta ja uskonnosta ei keskustella, koska näistä aiheista syntyy helposti erimielisyyksiä. Virtapiiri on tehnyt reikiä teatteriin ja syksyisin on retkeilty sienimetsässä. Yhdellä kerralla vierailtiin yhden Virtapiiriläisen kotona ja seillä kokoontumisen aikana valmistui puukko. Aluksi on vain pala metallia ja puuta. Taitavissa käsissä syntyi hieno puukko.

Virtapiirin merkityksestä ja tunnelmasta kertoo siitä kirjoitetun runon päätössanat: ”Mikä meidän on ollessa, olemme kuin pellossa. Ainoa tässä on paha puoli: Taas kotiin lähtöön on huoli!”

Seuraavassa on muistoja tunnelmia tapaamisesta

Virtapiirin iloinen jälleen näkeminen Viitakodissa

Tapaaminen aloitettiin yhteisellä lounaalla

Tapaaminen aloitettiin yhteisellä lounaalla

Vierailu Hilkan asuntoon taittui hissillä

Virtapiiri toi mukanaan palan metsää ja kauniin runon

Ensimmäinen merkki keväästä on lehtien tippuminen ja silmujen paljastuminen niiden alta

Hatarit ja kitara loivat tunnelmaa

Hatarit ja kitara loivat tunnelmaa

Oravasaaren Virtapiirin kuoro esiintyi

Lopuksi tanssittiin valssin tahdissa.

Kiitokset käynnistä ja tervetuloa uudestaan!

Lue myös nämä:

error: Sisältö on suojattu