Omaisyhteistyö: ”Ollaan yhdessä”

06.03.20

Viitakodilla aloitettiin tämän vuoden alussa omaisyhteistyön kehittämisprojekti, joka kulkee nimellä ”Ollaan yhdessä”. Tarkoituksena on lisätä ja vahvistaa omaisten osallistumista ja osallisuutta asukkaiden elämään ja arkeen sekä tiivistää omaisten ja henkilökunnan välistä vuorovaikutusta. Tavoitteena on muodostaa Viitakodista hyvä yhteisö kaikille osapuolille.

Kevään aikana järjestetään ”matalan kynnyksen” toimintatuokioita. Tuokioita pidetään erikseen Viitakodin tehostetun palveluasumisyksikön asukkaille ja omaisille ja Viitahelmen senioritalon asukkaille ja omaisille. Myös asukkaiden ystävät ovat tervetulleita mukaan toimintaan.

Jatkossa olisi toivottavaa, että omaiset ja ystävät rohkenisivat itsekin järjestää pienimuotoisia toiminnallisia hetkiä asukkaiden ja henkilökunnan kanssa omien mieltymystensä ja kiinnostuksensa mukaisesti. Viitakodissa kannustetaan tällaiseen omatoimisuuteen ja tuetaan omaisia osallistumaan.

Ensimmäiset yhteiset tuokiot järjestettiin laulun merkeissä Viitakodissa ja Viitahelmessä. ”Lauletaan yhdessä” –tuokion palautteen mukaan oli kiva laulaa yhdessä.

Yhteislauluhetki Viitakodissa omaisten kanssa
”Olipas kiva laulaa yhdessä”
Hyvää naistenpäivää 8.3.2020!

Lue myös nämä:

error: Sisältö on suojattu