Näin syksyn tullen on kiva leipoa. Kun ulkona on viileää ja sateista, uunista tulevat herkulliset tuoksut piristävät mieltä. Taikinoiden tekeminen on mukavaa puuhaa. Perusohjeisiin voi lisätä oman fiiliksen mukaan eri aineita. Näin saa vaihtelua leivonnaisiin ja syntyy uusia makuelämyksiä.
Viitakodin keittiössä onkin leivottu paljon erilaisia leivonnaisia. Lounaalla olemme saaneet nauttia ruoan kanssa esimerkiksi focacciaa, peltileipää, perunarieskoja ja porkkanaleipää.
-
Focaccia sopii hyvin keittojen seuraksi tai suolapalaksi illanistujaisiin.
Tänään lohikeiton seuraksi paistoimme juustosämpylöitä ja huomiseksi teimme mallasleipää. Pehmeä tuore ruokaleipä on asukkaiden mieleen.
Viitakodin keittiössä leivotaan myös makeita herkkuja. Päiväkahveilla asukkaat ovat saaneet herkutella kahvikakuilla, muffineilla ja marjapiirakoilla. Asukkaiden retkelle leivoimme mukaan herkulliset voisilmäpullat.
Voisilmäpullia
Erilaiset pitopalvelutilaukset ovat työllistäneet meitä tänä syksynä myös runsaasti. Asiakkaan kanssa yhdessä suunniteltu menu on osa onnistuneita juhlia ja tapahtumia.
Juhlatilaisuuksiin laitetaan valkoiset liinat pöytiin sekä tilaisuuteen sopivat servetit. Kaunis kattaus antaa juhlan tuntua.
Viitakodin keittiöstä voi tilata ruokia ja leivonnaisia omiin juhliin ja erilaisiin tilaisuuksiin. Meille voi tulla myös pitämään juhlia viihtyisään saliimme Viitatupaan.
Viitatupaa voi vuokrata perhejuhlia ja muita tilaisuuksia varten.
Lue myös nämä:
Isovanhempien päivää Viitakodissa
lue lisääIsovanhempein päivä Viitakodissa vietettiin isovanhempien päivää ympärivuorokautisen palveluasumisen asukkaiden,...
Tervetuloa meille päivän voittajat!
lue lisääViitakodin tervetuloa meille päivän arpajaisissa voittivat: Terttu Maunonen, käsityökerhon ihanat lapaset Karin...
Jyväskylän pyörätuolitanssikerho vieraili Viitakodissa
lue lisääPyörätuolitanssia Pyörätuolitanssija Teija Kustula ja avustajat Sirpa Survo ja Sari Siekkeli saapuivat ilahduttamaan...
Poikasirkat esiintyi Viitakodissa
lue lisääPoikasirkat lauloivat Poikasirkat, johtajanaan Ágnes Lak Losonc esiintyi Viitakodissa. Esitys oli vauhdikas ja...